Toukokuu 2008
* Ruotsi: Lääkärit varoittavat hivin piiloleviämisestä
* Rovaniemi: Miehelle tuomio törkeistä pahoinpitelyistä, jos mielentilatutkimus sallii
* Euroopan parlamentti vaatii Yhdysvaltoja luopumaan hiv-syrjinnästä
* Saksa: Hiv-positiivinen mies vapautettiin pahoinpitelysyytteestä
* Saksa: Tartuntaa ei tapahtunut – toinen mies tuomittiin pahoinpitelystä
* USA: 35 vuotta vankeutta sylkemisestä
* CXCR4-hakuisen viruskannan omaavat saattaisivat hyötyä aikaisesta lääkityksestä
* The Independent: Glaxo peitteli abakaviiri-lääkkeen sydänkohtausriskiä
Ruotsi: Lääkärit varoittavat hivin piiloleviämisestä
Ruotsin Karoliininen yliopistosairaalan lääkärit varoittavat piilossa etenevästä hiv-tartunnasta. Vuonna 2007 hiv-diagnoosin saaneista henkilöistä monella on ollut hiv-infektio jo kauan heidän tietämättään.
Vuonna 2007 uusien tartunnansaaneiden lukumäärä oli 541, joka on korkein sitten vuoden 1986. Useimmat tartunnat ovat löytyneet Tukholmasta.
Hiv näyttää sekä leviävän että etenevän piilossa. Karoliinisessa sairaalassa todetuista tartunnoista 25% oli toteamishetkellä edennyt aidsiksi. Tartunta on siis jäänyt huomaamatta niin terveydenhoitojärjestelmältä kuin henkilöiltä itseltään.
Svt.se
Rovaniemi: Miehelle tuomio törkeistä pahoinpitelyistä, jos mielentilatutkimus sallii
Rovaniemen käräjäoikeus katsoo, että rovaniemeläinen mies syyllistyi törkeisiin pahoinpitelyihin tartuttamalla tietoisesti hi-viruksen viiteen naiseen. Lisäksi hän oikeuden mukaan yritti törkeitä pahoinpitelyjä olemalla 14 naisen kanssa suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä.
Käräjäoikeus antoi 28.4. välituomion, jossa eritellään teot, joihin miehen katsotaan syyllistyneen vuosina 1999–2007. Rangaistus ja korvaukset ratkeavat syytetylle määrätyn mielentilatutkimuksen jälkeen. Hänet pidetään edelleen vangittuna.
Syyttäjä vaatii miehelle vähintään 12 vuoden vankeutta. Syyttäjän mielestä mies on eri tavoin halunnut varmistaa viruksen tarttumisen. Jutussa on asianomistajina 21 naista, joista viidellä on hiv-tartunta. Kahden asianomistajan kertomuksille ei löytynyt tarpeeksi näyttöä.
Asianomistajien korvausvaatimukset lähentelevät 500 000 euroa, avustaja- ja asianajopalkkiot noin 50 000 euroa.
Syytetty on myöntänyt suurimman osan teoista, mutta hän kiistää niiden tahallisuuden. Asianajajan mukaan kyse on enintään törkeästä vammantuottamisesta ja vaaran aiheuttamisesta.
Syytetty sai tartuntansa 1990-luvun lopulla 16-vuotiaana Thaimaassa, missä hän kertoo ottaneensa tatuoinnin sekä olleensa sukupuoliyhteydessä kaksi kertaa ja käyttäneensä kondomia. Tartunnan havaitsi kouluterveydenhoitaja, joka ohjasi nuorukaisen ja hänen äitinsä neuvontaan Jyväskylään. Syytetty sai myös käsikirjan, jonka hän selasi nopeasti läpi. Silloin hän kertoo ymmärtäneensä, että tartuntariski on olemassa.
Syytetty asui välillä Keski-Suomessa ja kävi siellä puolivuosittain seurannassa. Niissä kerrottiin hänen mukaansa vain hänen terveydentilastaan. Oikeudessa kuultiin lääkäriä, joka kertoi syytetyn laiminlyöneen ajoittain seurantaa ja lääkitystään.
Mies sai käsikirjan uudelleen vuonna 2003 Rovaniemellä pidetyssä hiv-aiheisessa tilaisuudessa. Hän ei muista, mitä asioita tilaisuudessa käsiteltiin.
Vuonna 2005 mies tuomittiin vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Vasta tuossa oikeudenkäynnissä hän kertoo tajunneensa hivin leviämisen: "Lääkäri kertoi tartunnan prosenttimääristä ja vasta silloin tajusin leviämisen laajuuden."
Asiantuntijoiden mukaan hiv-tartuntariski miehestä naiseen yksittäisessä suojaamattomassa yhdynnässä vaihtelee välillä 1:1650–1:143, kun hiv-lääkitystä ei oteta huomioon.
Hs.fi | mtv3.fi | kaleva.fi | terveysportti.fi
Euroopan parlamentti vaatii Yhdysvaltoja luopumaan hiv-syrjinnästä
Euroopan parlamentti hyväksyi hiv-positiivisten tasa-arvoista kohtelua koskevan lisäyksen päätöslauselmaan, joka vaatii yhtäläistä ja vastavuoroista viisumikohtelua EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä liikenteessä.
EU neuvottelee parhaillaan yhdysvaltalaisten viranomaisten kanssa viisumivapaasta matkustusoikeudesta kaikkien 27 EU-maan kansalaisille.
Koko viisumineuvotteluja koskeva päätöslauselma hyväksyttiin EU-parlamentissa äänin 511–29. Hiv-positiivisia koskeva lisäys meni läpi äänin 309–218.
Lisäyksen mukaan viisumineuvotteluissa on otettava esille myös hiv-positiivisten eurooppalaisten poissulkeminen Yhdysvaltojen viisuminhakuohjelmasta sekä varmistettava, että kaikkia EU-kansalaisia kohdellaan tasa-arvoisesti. Lisäyksessä yhdytään myös Euroopan komission kantaan, että hiv-positiivisten matkustuskiellolle ei ole mitään objektiivisia perusteita.
Nykyisten vuodelta 1987 peräisin olevien määräysten mukaan hiv-positiiviset eivät pääse Yhdysvaltoihin lyhyt- eikä pitkäaikaista oleskelua varten. On mahdollista hakea erikoislupaa (waiver), mutta sen saaminen on hankalaa.
Viimeisimpien ”virtaviivaisten” uudistusten jälkeen Yhdysvaltojen suurlähetystöt voivat kyllä myöntää erikoisluvan hiv-positiiviselle ilman ylempien viranomaisten käsittelyä, mutta ehtona on, että hakija sitoutuu olemaan hakematta esimerkiksi pitempiaikaista maassaololupaa Yhdysvaltoihin päästyään.
Yhdysvallat on yksi maailman 13 maasta, jotka sulkevat rajansa hiv-positiivisilta. Muita ovat muun muassa Saudi-Arabia, Irak ja Sudan.
Pinknews.co.uk | europarl.europa.eu
Saksa: Hiv-positiivinen mies vapautettiin pahoinpitelysyytteestä
Saksalainen tuomioistuin on maaliskuussa vapauttanut törkeän pahoinpitelyn yrityksestä syytetyn hiv-positiivisen miehen. Mies ei ollut kertonut tartunnastaan raskaaksi tulleelle naisystävälleen.
Kamerunilainen mies oli hakenut poliittista turvapaikkaa Saksassa vuonna 2002. Hakemuksen käsittelyn aikana hänellä todettiin hiv-tartunta 2003. Miehen hiv-infektio oli saatu hallintaan lääkityksellä niin, ettei virusmäärä ollut mitattavissa vuodesta 2005 alkaen.
Talvella 2005 mies alkoi seurustella saksalaisen naisen kanssa. Oikeusasiakirjojen mukaan avopari oli ollut helmikuun 2005 ja toukokuun 2007 välisenä aikana suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä ainakin 192 kertaa. Huhtikuussa 2007 nainen synnytti poikalapsen.
Pari viikkoa synnytyksen jälkeen miehen hiv-tartunnasta tiennyt maahanmuuttoviranomainen kertoi tartunnasta miehen luvalla synnytystä hoitaneelle kätilölle, joka välitti tiedon naiselle. Nainen ja lapsi eivät olleet saaneet hiv-tartuntaa.
Oikeus katsoi miehen kyllä syyllistyneen varomattomuuteen, koska hän oli saanut tietoa suojauksen merkityksestä yhdynnän aikana. Toisaalta hänen virusmääränsä oli oikeuden tulkinnan mukaan "nolla", eikä hän näin ollen olisi voinut tartuttaa vaikka olisi halunnutkin. Oikeuden mukaan nainen olisi toki voinut kärsiä pelätessään hiv-tartuntaa, mutta tästäkään ei ollut kysymys, sillä hän ei tiennyt kumppanin tartunnasta.
Näillä perusteilla oikeuden näkemyksen mukaan syyte törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ei kantanut, ja mies vapautettiin syytteestä.
Ondamaris.de | Oikeuden päätös (pdf)
Saksa: Tartuntaa ei tapahtunut – toinen mies tuomittiin pahoinpitelystä
Saksalainen alioikeus tuomitsi hiv-positiivisen miehen puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä, kun tämä oli asianomistajan mukaan ollut suojaamattomassa anaaliyhdynnässä hänen kanssaan. Hivistä ei ollut puhetta, eikä tartuntaa tapahtunut.
Asianomistaja oli nostanut oikeusjutun kuultuaan myöhemmin, että hänen yhden illan seksikumppanillaan oli hiv-tartunta. Kumppanin hiv-infektio oli kontrollissa lääkityksellä, ja hänen virusmääränsä oli mitattavissa olevan tason alla.
Huhtikuussa Münchenissä annettu tuomio perustuu asianomistajan todistukseen. Sen mukaan miehet olivat harrastaneet suojaamatonta suu- ja anaaliseksiä laukeamatta suuhun tai peräsuoleen. Syytetyn mukaan anaaliseksiä ei harrastettu.
Tapaus on herättänyt keskustelua, koska yleistyneen käsityksen mukaan hiv-positiivinen ei käytännössä ole tartuttava, jos hänen lääkityksensä on toiminut vähintään puoli vuotta hyvin eikä hänellä ole muita tartuntatauteja.
Oikeuden päätöstä pidetään erikoisena, sillä tuomio annettiin saksalaiseen termistöön kuuluvasta "vaarallisesta pahoinpitelystä" eikä sen yrittämisestä. Tiettävästi tuomiosta ollaan valittamassa ylempään oikeusasteeseen.
Muenchner-aidshilfe.de
USA: 35 vuotta vankeutta sylkemisestä
Poliisia sylkenyt hiv-positiivinen mies tuomittiin 35 vuodeksi vankeuteen, koska valamiehistö katsoi hänen sylkensä olevan tappava ase.
Dallasissa Teksasissa 14.5. pidetty oikeudenkäynti uutisoitiin kaikkiaan 175 tiedotusvälineessä, mutta niistä vain kolme kertoi, että hiv ei tartu sylkemisen välityksellä.
Kyseessä on 42-vuotias koditon musta mies, joka oli poliisien tuttu. Ensihoitajat löysivät hänet toukokuussa 2006 tajuttomana kadulta ja poliisi pidätti hänet juopumuksesta julkisella paikalla. Mies kiistää vastustaneensa pidätystä ja sylkeneensä poliiseja. Kukaan ei saanut hiv-tartuntaa pidätystilanteessa.
Miehen ensimmäinen mahdollisuus ehdonalaiseen koittaa 17 vuoden kuluttua. Viranomaisen väkivaltainen vastustaminen johtaa paikallisen lain mukaan 25 vuoden rangaistukseen. Ankaramman tuomion perusteena olivat aiemmat viranomaisen vastustamiset sekä vankitoverien puremiset. Puolustusasianajajan mukaan mies on luopunut valitusoikeudestaan.
Tapaus on muiden vastaavien oikeusjuttujen ohella kiihdyttänyt keskustelua siitä, miten tuomioiden perustelut voivat olla jyrkästi ristiriidassa USA:n lääkintäviranomaisten ohjeiden kanssa muun muassa hi-viruksen tarttumisesta.
Gay.com | aidsmap.com
CXCR4-hakuisen viruskannan omaavat saattaisivat hyötyä aikaisesta lääkityksestä
Hiv-positiiviset, joiden viruskannassa on enimmäkseen CXCR4-reseptoria käyttäviä viruksia, näyttäisivät hyötyvän varhain aloitetusta hiv-lääkityksestä.
Hi-virus käyttää soluun tunkeutuessaan joko solun pinnan CCR5- tai CXCR4-reseptoria. Hiv-positiivisen viruskanta voi olla neljää eri tyyppiä: vain CCR5-reseptoria tai CXCR4-reseptoria käyttävä, molempia reseptoreja käyttävä tai sekoitus, jossa on sekä CCR5- että CXCR4-hakuisia viruksia. Tämä voidaan nykyään tutkia niin kutsutulla tropismitestillä.
On havaittu, että hiv-infektion edetessä viruskanta yleensä muuttuu enemmän CXCR4-hakuiseksi. Tähän liittyy myös infektion etenemisen nopeutuminen.
Lontoolaisessa Chelsea and Westminster -sairaalassa tutkittiin 402 hiv-positiivisen potilaan viruskannat. Suurimmalla osalla, 326:lla, viruskanta oli CCR5-hakuista. Molempia reseptoreja käyttäviä viruksia tai "sekakanta" oli 73 potilaalla. Kolmella tutkitulla viruskanta oli vain CXCR4-hakuista.
Potilaiden CD4-auttajasolutasoja ja virusmääriä seurattiin takautuvasti ennen lääkityksen aloittamista sekä aloituksen jälkeen.
Havaittiin, että alkutilanteessa CXCR4- ja "sekahakuista" kantaa omaavien hiv-positiivisten auttajasolutaso oli selvästi alempi (203) kuin CCR5-hakuisen kannan omaavilla (325). Tästä seuranneen vuoden aikana ensin mainitun ryhmän auttajasolutaso myös laski nopeammin.
Selkeä suuntaus oli, että CXCR4- ja "sekahakuista" kantaa omaavilla oli aloitettu muita useammin hiv-lääkitys proteaasin estäjän sisältävällä yhdistelmällä. Tutkijat arvelevat tämän johtuvan siitä, että heidän lääkityksensä oli aloitettu aikaisemmin, ennen NNRTI-pohjaisten lääkeyhdistelmien suosituksi tuloa.
CD4-auttajasolujen nousu oli kaikilla samaa luokkaa, CXCR4- ja sekahakuisilla keskimäärin 182 ja CCR5-hakuisilla 185 yhden vuoden aikana. Kahden vuoden nousut olivat vastaavasti 247 ja 292.
Mutta CXCR4-ryhmässä lääkitys oli aloitettu nopeammin (33 %:lla ensimmäisen vuoden aikana) kuin CCR5-ryhmässä (8 %). Lisäksi hiv-infektio oli johtanut ensin mainituilla sairauden toteamiseen 22 %:lla verrattuna 7 %:iin jälkimmäisillä. Tämä ero pysyi myös auttajasolutasojen vakioinnin jälkeen.
Tutkijat päättelevät, että tropismitestauksella voitaisiin löytää ne potilaat, jotka hyötyisivät hiv-lääkityksen tavanomaista varhaisemmasta aloituksesta.
Aidsmap.com
The Independent: Glaxo peitteli abakaviiri-lääkkeen sydänkohtausriskiä
Lääkeyhtiö GlaxoSmithKline (GSK) peitteli hiv-lääke abakaviiriin liittyvää sydänkohtausriskiä, vaikka yhtiö oli saanut varoituksen asiasta jo vuonna 2005 WHO:n lääkehaittavaikutusrekisteriltä.
Vielä tänä keväänä GSK kummasteli D:A:D-tutkimuksen tietoja, joiden mukaan abakaviiria käyttävien hiv-positiivisten sydänkohtausriski on kaksinkertainen verrattuna niihin, jotka eivät käytä lääkettä. The Independent -lehden mukaan yhtiö oli kuitenkin jo 1990-luvun lopulla kertonut, että abakaviiri oli aiheuttanut "lievää sydänrappeumaa" hiirissä ja rotissa kahden vuoden käytön jälkeen.
Maailman terveysjärjestö WHO:n lääkehaittavakutusrekisteri Uppsalassa (UMC) lähetti toukokuussa 2005 GSK:lle raportin 34 tapauksesta, joissa abakaviiria käyttänyt potilas oli saanut sydänkohtauksen.
Euroopan ja USA:n lääkeviranomaiset eivät tällä hetkellä halua muuttaa abakaviirin hoito-ohjeistusta, mutta lääkkeen käyttöturvallisuus on otettu tiukempaan tarkkailuun.
Abakaviirin myyntinimi on Ziagen. Myös yhdistelmälääkkeet Trizivir ja Kivexa sisältävät abakaviiria.
Independent.co.uk



