Hiv-lääkitys ehkäisee uusia tartuntoja
Yhdysvaltain kansallinen terveysvirasto julkisti 12. toukokuuta 2011 tuloksia merkittävästä tutkimuksesta.
HPTN 052 nimellä tunnettu kansainvälinen tutkimus osoittaa hiv-lääkityksen vähentävän hiv-tartunnan todennäköisyyttä 96 % hiv-positiiviselta puolisolta hiv-negatiiviselle.
HPTN 052 on laaja kansainvälinen tutkimus, johon on osallistunut 1 736 heteropariskuntaa, joista toinen on hiv-positiivinen ja toinen hiv-negatiivinen. Osallistujat ovat yhdeksästä maasta Afrikassa, Aasiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.
Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla hiv-tartuntojen määrää hiv-negatiivisilla ihmisillä, joilla on hiv-positiivinen kumppani. Osa tutkimukseen osallistuneista hiv-positiivisista aloitti hiv-lääkityksen heti. Osa odotti siihen asti, että CD4-solut vähenivät 200–250 soluun /mm3 tai heille tuli aids-vaiheen sairauksia.
Hiv-tartunnan riski väheni lääkityksen myötä 96 %, silloin kun lääkitys on aloitettu suhteellisen korkeilla CD4 arvoilla (350–550 / mm3). Olennaista on, että hoito aloitetaan hyvissä ajoin.
Satunnaistettu tutkimus lopetettiin kolme vuotta etuajassa, sen osoitettua hyvissä ajoin aloitetun hiv-lääkityksen vähentävän merkittävästi hivin tartuntariskiä. Tutkimuksen piti jatkua vuoteen 2015 asti.
Hivin tarttuvuuteen vaikuttaa olennaisesti hi-virusmäärä. Hiv-lääkitys (eli antiretroviraali tai viruslääkitys) vähentää hi-virusten määrä veressä ja muissa eritteissä. Jos virukset ovat mittaamattomissa eli alle 40 kopioita / ml, niin myös hivin tarttuvuus vähenee.
Katso lisää esimeriksi: aidsmap.com "Treatment as Prevention works"



