Jukos-johtaja vapaaksi lunnaita vastaan
Moskovalainen tuomioistuin on päättänyt vapauttaa entisen Jukos-öljy-yhtiön varapääjohtajan Vasili Aleksanianin 50 miljoonan ruplan (1,38 miljoonan euron) takuita vastaan.
Aleksanianin puolustusta hoitavien mukaan mies sairastaa muun muassa aidsia ja syöpää ja hän on menettämässä näkönsä.
Aleksanian ei viime talven tietojen mukaan saanut asianmukaista hoitoa vankeudessa. Helmikuussa hänet siirrettiin sairaalaan, mutta tukijoukkojen mukaan sänkyyn kahlittuna. Kuukausi sitten Aleksanianille tehtiin pernanpoistoleikkaus.
Venäjän viranomaiset tarjosivat viime tammikuussa Aleksanianille pääsyä hoitoon Länsi-Eurooppaan. Ehtona oli, että hän todistaa Jukos-yhtiön entistä johtajaa Mihail Hodorkovskia vastaan ja että Hodorkovski tunnustaa rikokset, joista tätä syytetään.



