Heinäkuu 2004
* Kondomeja vai pidättäytymistä?
* Fuzeon toimii ainakin kaksi vuotta
* Hiv-lääkitys toimii vaikka infektio on havaittu pitkälle edenneenä
* Hiv-lääkitys ei suojaa peräsuolen syövältä
* Elinsiirrot hiv-positiiviselta toiselle sallittiin USA:n Illinoisissa
* A-hepatiittiepidemiaa Tanskassa, Hollannissa ja Ruotsissa
Kondomeja vai pidättäytymistä?
Yksi Bangkokin aids-konferenssin kiperimmistä aiheista oli väittely siitä, miten hivin leviäminen parhaiten pysäytetään.
”Kondomi ei ole lopullinen ratkaisu”, Ugandan presidentti Yoweri Museveni sanoi puhuessaan yleiskokouksessa. ”Joissain kulttuureissa seksuaalinen kanssakäyminen on niin monimutkaista, että kondomit ovat este. Käyttäköön kondomeja ne, jotka eivät pysty pidättäytymään, olemaan uskollisia, tai jotka ovat vieraantuneet omasta kulttuuristaan”. Toisin kuin länsimaiset seksuaalisen pidättyvyyden kannattajat Museveni ei vastusta moniavioisuutta. ”Yksiavioisuusideologia on myös osa ongelmaa” hän totesi jatkaen, että avioliiton tulisi olla joustava.
Aiheesta käydyssä paneelikeskustelussa asetettiin vastakkain kaksi pääperiaatetta hivin ehkäisyssä, CNN (condoms, needles and negotiation skills – kondomit, neulat ja neuvottelutaito) ja ABC (abstinence, be faithfull, condoms – pidättäytyminen, uskollisuus, kondomit).
ABC-linjan edustajan, harvardilaisen tohtori Ted Greenin mukaan ei löydy yhtään esimerkkiä, jossa kondomit olisivat pysäyttäneet tartuntojen leviämisen. Päinvastoin, esimerkiksi Ugandan tilanne on nyt niin hyvä juuri ABC-linjan ansiosta. Siellä kampanjoidaan iskulauseilla tyyliin ”kuolet jos et muuta käyttäytymistäsi”. Greenin mukaan kondomi on toimiva ratkaisu vain prostituoitujen ja heidän asiakkaidensa käytössä. Ugandalainen opiskelija Simon Peter Onaba oli samaa mieltä. Hän kertoi siirtyneensä täydelliseen selibaattiin, ja itsetyydytyksestä tehtyyn kysymykseen hän vastasi luopuneensa myös siitä. Myös USA:n presidentti Bush edustaa ABC-linjaa, hänen vuonna 2003 lupaamistaan 15 miljardin aids-rahoista vain 20 prosenttia menee ehkäisyyn. Kolmannes menee hiv-ohjelmiin, jotka puhuvat pidättäytymisen puolesta.
Useimmat kuulijat suhtautuivat näihin kantoihin kielteisesti. Sen sijaan nuori intialaisnainen Arushi Singh sai raikuvat aplodit, kun hän totesi, että tytöillä on harvoin valinnan mahdollisuus. Nuorina naimisiin joutuvat tytöt eivät voi pidättäytyä ja monet heistä saavat tartunnan miehiltään. Pidättyvyyspuheiden sijaan hän vaati koulutusta, terveyskeskuksia ja ehkäisyvälineitä. ”Nuorten on saatava tietää koko totuus. Naisilta ja keneltäkään ei saa kieltää valinnan mahdollisuutta. Ainoastaan ihmisoikeuksien periaate toimii.”
Videotallenteita Bangkokin kokouksesta: http://www.kaisernetwork.org/aids2004 | http://www.thebody.com/cdc/news_updates_archive/2004/jul12_04/museveni_abstinence.html?m55h | http://www.rfsu.se/templates/template_178.asp_Q_number_E_23482_A_category_E_118
Fuzeon toimii ainakin kaksi vuotta
Kahden enfuvirtidi (Fuzeon) -tutkimuksen, TORO 1:n ja TORO 2:n kahden vuoden tulokset esiteltiin yhdistettyinä Bangkokin aids-konferenssissa. Ensimmäisen uuteen fuusionestäjätyyppiin kuuluva hiv-lääke näyttää toimineen hyvin useimmilla sitä käyttäneillä potilailla jo kahden vuoden ajan.
TORO-tutkimuksiin otettiin hiv-potilaita, joiden lääkitys ei enää tehonnut. He olivat jo käyttäneet kaikkiin kolmeen lääkeryhmään kuuluvia hiv-lääkkeitä, nukleosodianalogeja (NRTI), ei-nukleosidianalogeja (NNRTI) ja proteaasin estäjiä (PI). Osalle potilaista rakennettiin uusi resistenssitesteillä optimoitu lääkeyhdistelmä, osalle optimoitiin uusi yhdistelmä, johon kuului enfuvirtidi.
Useimmilla koehenkilöistä oli ollut joku aids-diagnoosiin johtava sairaus. Virusmäärä oli kokeen alussa keskimäärin hieman yli 100 000, auttajasolut noin 90. Ne kontrolliryhmän potilaat, joiden enfuvirtidiä sisältämätön yhdistelmä petti ensimmäisten 11 kuukauden aikana, saivat siirtyä käyttämään myös enfuvirtidiä, jos he täyttivät tietyt ehdot. Yhdentoista kuukauden kohdalla annettiin kaikille kontrolliryhmässä mahdollisuus siirtyä enfuvirtidiin. Tästä syystä toisen vuoden ajalta ei enää voida vertailla enfuvirtidiryhmää ja kontrolliryhmää.
11 kuukauden kohdalla enfuvirtidiryhmässä virusmäärä oli pysynyt 400:n alapuolella 39 prosentilla, kontrolliryhmässä vain 13 prosentilla. Kahden vuoden kuluttua kaikista koehenkilöistä 26 prosentilla virusmäärä oli alle 400:n, eli tuplasti useammalla kuin 11 kuukauden kohdalla. Hyvä tulos heijastuu myös auttajasolumäärissä. Auttajasolut kohosivat vähintään 50:llä ensimmäisen vuoden aikana enfuvirtidiryhmässä puolella, muilla vain 16 prosentilla. Kahden vuoden kohdalla samanlainen vaste auttajasoluissa oli vielä 39 prosentilla kaikista koehenkilöistä.
Koko kahden vuoden aikana noin 9 % enfuvirtidia käyttäneistä koehenkilöistä keskeytti enfuvirtidin pistoalueilla ilmenneiden reaktioiden takia. Kohtalaisia tai vakavia sivuvaikutuksia pistokohdan reaktioita oli 20 prosentilla, 80 prosentilla reaktioita ei ollut tai ne olivat lieviä. Näiden tai muiden haittatapahtumien määrä ei lisääntynyt tutkimuksen edetessä ensimmäisestä vuodesta toisen vuoden loppuun.
Http://www.thebody.com/confs/aids2004/cohen1.html?m55h
Hiv-lääkitys toimii, vaikka infektio on havaittu pitkälle edenneenä
Pienehkö osa hiv-tartunnoista löytyy vasta, kun potilaalle kehittynyt joku opportunistinen infektio tai muu sairaus, ja auttajasolumäärä on jo laskenut hyvin alas. Näiden potilaiden mahdollisuuksia selviytyä on pidetty melko huonoina, mutta uuden kartoituksen mukaan tilanne ei ole aivan synkkä.
Englantilaisessa läpileikkaustutkimuksessa vertailtiin myöhään löytyneitä hiv-tartuntatapauksia muihin. Tutkimuksen 677 potilaan tiedot olivat vuosilta 1996 – 2002. Heistä sadalla (14,8 %) auttajasolumäärä oli hiv-tartunnan löytymishetkellä alle 50.
Myöhään diagnosoidut olivat keskimäärin muita vanhempia (ikä 36, muilla 33), naisia (33 % – 24 %), heteroseksuaaleja (50 % – 37 %) ja afrikkalaisperäisiä tummaihoisia (39 % ). Enemmistö heistä sai aids-diagnoosin (57 % – 7 %). Myöhään löydetyillä yleisin oheissairaus oli PCP-keuhkokuume, muilla tuberkuloosi ja Kaposin sarkooma. Sadasta myöhään löydetystä 52 joutui sairaalahoitoon ainakin kerran.
Myöhään löytyneistä 89 aloitti yhdistelmälääkehoidon (HAART, highly active antiretroviral therapy), lopuista suurin osa ehti menehtyä ennen lääkityksen aloittamista. Lääkityksen aloittaneet selvisivät varsin hyvin, 85 prosentilla virusmäärä laski silloisen mittausrajan 400 alapuolelle, ja tyypillinen auttajasolumäärä kohosi vuoden kuluessa 22:sta 180:een.
Http://www.thebody.com/confs/aids2004/vanig1.html?m55h | http://www.ias.se/ejias/show.asp?abstract_id=2175364
Hiv-lääkitys ei suojaa peräsuolen syövältä
Peräsuolen syöpää esiintyy homoseksuaalisilla miehillä enemmän kuin väestöllä keskimäärin. Syynä on ilmeisesti altistuminen papilloomaviruksille (HPV). Pahanlaatuisten solumuutosten riski kasvaa, jos henkilöllä on useantyyppisiä papilloomaviruksia. Solumuutokset ovat vain hieman yleisempiä hiv-positiivisilla kuin hiv-negatiivisilla homomiehillä. Muutokset näyttävät liittyvän enemmän papilloomaviruksiin kuin hiv-tartuntaan.
Englantilainen tutkijaryhmä halusi selvittää hivin ja hiv-lääkityksen vaikutusta vertaamalla peräsuolen syövän esiintyvyyttä ennen yhdistelmälääkityksen aikaa ja lääkityksen tulon jälkeen. Aineistona oli noin 8000:n hiv-positiivisen miehen tiedot vuosilta 1985 – 1995 (ennen yhdistelmälääkkeitä) ja 1996 – 2003 (yhdistelmälääkkeiden aika).
Peräsuolen syöpälöydöstapauksia oli 100.000 potilasvuotta kohti aiempana ajanjaksona 35 ja myöhempänä 92, mutta erolla ei ole tilastollista merkitystä. Koko samanikäiseen miesväestöön verrattuna löydöksien määrä oli 120-kertainen.
Koska tehokkaan hiv-lääkityksen tulo ei vähentänyt syöpätapauksia, tukevat tulokset tutkijoiden mukaan teoriaa, että homomiesten lukuisat peräsuolisyöpätapaukset liittyvät papilloomaviruksille altistumiseen. Tämä kannattaa ottaa huomioon, oli peräsuoliyhdynnän vastaanottavan osapuolen sukupuoli sitten mies tai nainen, hiv-positiivinen tai hiv-negatiivinen. Ja lisäksi: tehokaskaan hiv-lääkitys ei suojaa papilloomaviruksen aiheuttamalta syövältä.
Http://www.thebody.com/confs/aids2004/rhame1.html
Elinsiirrot hiv-positiiviselta toiselle sallittiin USA:n Illinoisissa
Illinoisin osavaltiosta tuli 15.7.2004 ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka sallii hiv-positiivisten henkilöiden luovuttaa siirtoelimen toiselle hiv-positiiviselle. Jotta tällainen elinsiirto olisi mahdollista, on kuitenkin Yhdysvaltain liittovaltion lainsäädäntöä vielä muutettava.
Hiv-potilaita ei aiemmin pidetty yleensäkään soveliaina elinsiirtoihin. Ennen 90-luvun puoliväliä hiv-infektion ennuste oli huono, eikä elinsiirtoja hiv-positiivisille tehty. Kun uudet tehokkaat hiv-lääkkeet tulivat käyttöön 1996, alettiin elinsiirtoja vähitellen tehdä myös hiv-positiivisille.
Perinteisesti tartuntaa kantavaa elintä ei ole voinut käyttää elinsiirrossa, mutta tehokkaan hiv-hoidon ansiosta uutta siirtoelintä tarvitsevien hiv-potilaiden määrä tulee kasvamaan. Mahdollisuus siirtää hiv-positiiviselle toisen hiv-positiivisen elin lisää käytettävissä olevien elinten saatavuutta, kunhan tällaiseen siirtoon liittyvät riskit saadaan pienemmiksi.
Lakia on vastustettu sillä perusteella, että erehdyksessä voitaisiin siirtää hiv-tartuntaa kantava elin hiv-negatiiviseen potilaaseen. Lain kannattajat vastaavat tähän, että tartuntoja elinsiirtojen yhteydessä kontrolloiva koneisto on ollut toiminnassa jo pitkään.
Illinoisin lääkäriseura haluaisi lakiin kohdan, joka vapauttaisi lääkärin vastuusta, jos elinsiirto aiheuttaisi potilaalle hiv-tartunnan.
Http://www.thebodypro.com/kaiser/2004/jul16_04/organ_donation.html | http://www.cnn.com/2004/HEALTH/conditions/07/15/hiv.organs.ap/
A-hepatiittiepidemiaa Tanskassa, Hollannissa ja Ruotsissa
Ruotsissa on homomiehillä havaittu tavallista enemmän A-hepatiittitapauksia. Ne näyttävät liittyvän keväällä Kööpenhaminassa löytyneisiin tapauksiin. Myös Hollannissa tapaukset ovat lisääntyneet.
Tänä vuonna kesäkuuhun mennessä oli Ruotsissa löytynyt 13 A-hepatiittitapausta. Näiden uskotaan olevan peräisin Kööpenhaminasta. Samana aikana löytyi Tanskassa 28 tartuntaa miehillä, yleensä luku on 6-11. Näistä 20 on Kööpenhaminasta, ja 16:lla heistä on ollut seksiä miesten kanssa (MSM). Hollannissa vastaava luku on 99 tapausta, viime vuonna samana aikana luku oli 37. Näistä 99:stä 31 ilmoitti harrastaneensa MSM:ää.
A-hepatiitti tarttuu hyvin helposti, eikä turvaseksiohjeiden noudattaminen riitä suojaksi. Selkeä tartuntatie on esimerkiksi suuseksi. A-hepatiittirokotusta suositellaan niille, joilla voi olla riski saada A-hepatiittitartunta.
Http://www.sentry.nu/artikel.php?typ=0&id=58



