Heinäkuu 2007

* Intoa ja pettymystä Sydneyssä
* Hiv-positiivisista lapsista 85 prosenttia vailla hoitoa
* Kuolemaantuomitut sairaalatyöntekijät pääsivät Bulgariaan
* Terveyskeskukset eivät noudata hiv-testausohjetta
* Ulkomaalaiset hoitajat säästyivät kuolemantuomiolta – Libya perää EU:lta rahaa hiv-hoitoon
* Hiv nousussa Ruotsissa
* Ruotsissa vaikea hankkia puhtaita ruiskuja

Intoa ja pettymystä Sydneyssä

International Aids Society -järjestön (IAS) neljännen kansainvälisen hiv-tutkijoiden konferenssin avajaisissa puhuttiin niin loistavista edistysaskelista kuin pettymyksistäkin hiv-infektion torjunnassa ja hoidossa.

Australian Sydneyssä sunnuntaina 22.7. pidetyissä avajaisissa annettiin Sydneyn julistus. Siinä vaaditaan, että kymmenesosa hivin ja aidsin hoitoon ja tutkimukseen käytetyistä varoista tulisi sijoittaa tutkimukseen. Erilaisten hiv-ohjelmien ja tutkimushankkeiden lisäksi tarvitaan nykyistä parempaa tietoa siitä, mitkä hankkeista ovat todella hyödyllisiä ja vievät asiaa eteenpäin. Julistuksen mukaan hiviin ja aidsiin tulisi myös panostaa kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Viime vuonna varoja käytettiin 6,5 miljardia euroa, mutta YK:n laskelmien mukaan 13 miljardia tarvittaisiin.

Yhdysvaltojen allergia- ja tartuntatauti-instituutin (NIAID) johtaja Anthony Fauci puhui avajaisissa siitä siitä valtavasta edistyksestä, jota 26 vuoden aikana hivin ja aidsin ehkäisyssä, hoidossa ja ymmärtämisessä on tapahtunut. Yhdysvalloissa on annettu myyntilupa 28 hiv-lääkkeelle, lisää uusia ja uudentyyppisiä lääkkeitä on tulossa.

Kuitenkin edistysaskelista huolimatta vain 28 prosenttia maailman hiv-tartunnan saaneista saa hoitoa ja ehkäisyohjelmat kattavat vain 20 prosenttia niistä ihmisistä, jotka niitä tarvitsisivat. Samalla kun yksi hiv-potilas aloittaa hiv-lääkityksensä, tapahtuu maailmassa kuusi uutta hiv-tartuntaa.

”Yhteisöämme tullaan arvioimaan sen perusteella, mitä teemme seuraavien 26 vuoden aikana”, Fauci kiteytti.
Medpagetoday.com


Hiv-positiivisista lapsista 85 prosenttia vailla hoitoa

Maailman 2,3 miljoonasta hiv-positiivisesta lapsesta 85 prosenttia ei saa hiv-lääkehoitoa. Tieto julkistettiin Sydneyn IAS-konferenssissa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n ja lastenjärjestö Unicefin mukaan maailmassa on noin 2,3 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta lasta. Ilman lääkehoitoa lapsista kuolee puolet alle 2-vuotiaana.

Kymmenestä hiv-positiivisesta lapsesta yhdeksän on saanut tartunnan äidiltä raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana.

Suomessa kaikkiaan 13 lapsella on todettu raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana saatu hiv-tartunta. Näistä monet ovat syntyneet ulkomailla, jotkut ovat syntyneet maassamme suomalaiselle tai ulkomaalaiselle äidille.
Hs.fi | ktl.fi


Kuolemaantuomitut sairaalatyöntekijät pääsivät Bulgariaan

Bulgarian presidentti ilmoitti armahtavansa Libyasta pois lasketut sairaanhoitajat ja lääkärin heti näiden saavuttua Sofian lentokentälle tiistaina. Vangitut lähetettiin muodollisesti kärsimään tuomiotaan Bulgariaan vuonna 1984 solmitun vankienvaihtosopimuksen perusteella.

Libya suostui kahdeksan vuotta vankeina olleiden luovuttamiseen, kun EU:n ulkoasiainkomissaari Benita Ferrero-Waldner ja Ranskan presidentin puoliso Cécilia Sarkozy olivat vieneet Libyan johdolle EU:n viestin, jossa maalle luvattiin suhteiden normalisoimista, yhteistyötä ja avustuspakettia.

Ranskan presidentti Sarkozy riensi kertomaan vapautuksen jälkeen, ettei vangeista ole maksettu lunnaita. Libya on kuitenkin saanut lupauksia humanitaarisesta avusta muun muassa Qatarin emiiriltä. Myös libyalaissairaalassa hiv-tartunnan saaneiden lasten vanhemmille maksetut noin 725.000 euroa lasta kohden tulevat Gaddafin säätiö -nimiseltä hyväntekeväisyysjärjestöltä, joka sai neuvottelujen kuluessa varoja EU:lta ja Ranskalta ja joka saa muutenkin rahaa Libyassa toimivilta kansainvälisiltä yrityksiltä.
Hs.fi | bbc.co.uk


Terveyskeskukset eivät noudata hiv-testausohjetta

Monissa kunnissa terveyskeskukset eivät tee hiv-testejä ulkokuntalaisille, vaikka sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjeissa tätä suositellaan.

STM:n kymmenen vuotta vanhan ohjeen mukaan hiv-testiin tulisi päästä asuinkunnasta riippumatta. Testiin haluavalta ei pitäisi kysellä syitä tai tartuntaepäilyjä. Ohjeessa kerrotaan, että hiv-testillä on erityinen kotipaikkakunnasta riippumaton asema ja että se on maksuton sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain perusteella. Ohjeesta on muistutettu lääkäreitä toistuvasti.

Helsingin Sanomien mukaan esimerkiksi Helsingin terveysasemien vs. Johtaja Antti Iivanainen ei ole kuullutkaan STM:n ohjeesta. Hänen mukaansa testi tehdään kaikille helsinkiläisille sitä haluaville, mutta ”ulkopaikkakuntalaisten testaamisesta ei ole noussut meillä minkäänlaista ongelmaa”.

Suomen hiv-tartuntaluvut ovat huolestuttavassa nousussa. Kansanterveyslaitoksen (KTL) hiv-yksikön johtajan Mika Salmisen mukaan olisi tärkeää pitää testiin hakeutumisen kynnys matalana. ”Jopa 15 prosenttia tartunnoistamme huomataan vasta, kun tauti on muuntumassa aidsiksi vain kuukauden sisällä. Tässä mielessä testikäytännöissä on epäonnistuttu.”

STM ja KTL aikovat päivittää hiv-testausohjeet syksyllä.
Hs.fi


Ulkomaalaiset hoitajat säästyivät kuolemantuomiolta – Libya perää EU:lta rahaa hiv-hoitoon

Libyan korkein oikeuselin, oikeusneuvosto, on muuttanut ulkomaalaisten hoitotyöntekijöiden kuolemantuomiot elinkautisiksi. Bulgaria tulee pyytämään hoitajien luovuttamista kotimaahansa.

Vuonna 1999 Bulgaria ilmoitti Libyan siepanneen 23 bulgarialaista asiantuntijaa, jotka Bulgarian valtion henkilövuokrausfirma oli vuokrannut benghazilaiseen El-Fateh -sairaalaan. Libya vangitsi lopulta viisi bulgarialaista hoitajaa ja palestiinalaissyntyisen lääkärin, joita syytettiin hi-viruksen tahallisesta tartuttamisesta 426 lapseen.

Terveystyöntekijät tuomittiin kuolemaan vuonna 2004. Oikeudenkäynti jouduttiin uusimaan, kun selvisi, että tunnustukset oli saatu kiduttamalla. Vuonna 2006 asiantuntijat selvittivät lasten verinäytteistä, että ensimmäisten tartuntojen täytyy olla peräisin ajalta ennen bulgarialaisten tuloa Libyaan.

Libyaan on kohdistunut voimakasta kansainvälistä painostusta EU:n, Yhdysvaltojen ja useiden järjestöjen taholta. Muun muassa Suomen Lääkäriliitto ja Tehy vaativat kesäkuun lopulla kuolemantuomioiden perumista, koska niiden mukaan syyllisyyttä ei voida kiistattomasti todeta.

Oikeusneuvosto muutti kuolemantuomiot, kun hiv-tartunnan saaneiden lasten perheet olivat luopuneet kuolemantuomiovaatimuksistaan. Hiv-tartunnan saaneiden lasten perheet olivat alun perin vaatineet 10 miljoonan dollarin korvausta, mutta kansainvälisten neuvottelujen tuloksena korvaukset on alennettu miljoonaan dollariin (725.000 euroa) lasta kohden.

Terveystyöntekijöiden luovuttamista vaativille Libya on vastannut, että se odottaa edelleen vakuuksia EU:lta sen osallistumisesta hiv-potilaiden hoidon kustannuksiin Libyassa.
Hs.fi | hs.fi | en.wikipedia.org


Hiv nousussa Ruotsissa

Ruotsissa on todettu 252 uutta hiv-tartuntaa jo tämän vuoden alkupuoliskon aikana, eli 40 prosenttia enemmän kuin samana aikana viime vuonna. Viimeisten viiden vuoden aikana koko vuoden tartuntaluvut ovat olleet 390:n luokkaa.

Tämän vuoden tapauksista on miehiä 153 ja naisia 99. Heteroseksistä saatuja tartuntoja oli 105, joista 63 prosenttia naisilla. Homoseksistä saaduksi ilmoitettu tartunta oli 62 miehellä.

Ruotsin tiedotusvälineissä arvellaan nuorison tietämyksen olevan nyt heikompaa kuin 1990-luvulla. Silloin ehkäisyvalistukseen vielä panostettiin sadoilla miljoonilla kruunuilla.
Svd.se | smittskyddsinstitutet.se


Ruotsissa vaikea hankkia puhtaita ruiskuja

Ruotsin hiv-tartuntalukujen nousu on suurinta ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa.

Edellisten viiden vuoden taso on ollut noin 8 tartuntaa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, mutta tämän vuoden sato on jo 25. Näistä suurin osa on todettu Tukholman seudulla.

Suomen Kansanterveyslaitos (KTL) on ottanut asian esiin julkisuudessa ja neuvoo ruiskuhuumeiden käyttäjiä varaamaan puhtaita ruiskuja Ruotsin matkoille, koska esimerkiksi Tukholman seudulla niitä ei voi hankkia laillisesti.
Mtv3.fi

© 2017 Positiiviset Ry. All Rights Reserved. Puh. (09) 692 5441 / Malminkatu 24 / 00100 Helsinki