Matkailu

Monet hiv-positiiviset matkustavat säännöllisesti työn, opiskelun tai huvin vuoksi. Useimmissa tapauksissa hiv ei ole este matkustamiselle ja ulkomailla lomailulle. Tälle sivulle on kerätty tietoa tärkeimmistä asioista, jotka hiv-postiivisen kannattaa ottaa matkailun suhteen huomioon.

Matkalle lähteminen

Matkalle lähtemistä kannattaa suunnitella huolellisesti, jotta matka sujuu mahdollisimman mukavasti. Hivin hoidossa ei suositella hoito- tai lääkitystaukoja. Jos aiot pitää tauon hiv-hoidosta matkustaessasi, sinun tulee keskustella sen mahdollisista riskeistä lääkärisi kanssa.

Eri maissa on erilaisia vaatimuksia ja suosituksia rokotuksiin liittyen. Ennen matkaa kannattaa myös hyvissä ajoin selvittää, tarvitseeko kohteeseen jotain erityisiä rokotuksia tai muita ehkäiseviä lääkkeitä, ja onko niiden ottaminen turvallista hiv-lääkityksen kanssa. Esimerkiksi joillakin hiv-lääkkeillä on yhteisvaikutuksia malarianestolääkkeiden kanssa, ja tämä pitää ottaa huomioon matkustettaessa alueelle, jossa esiintyy malariaa. Näistä asioista kannattaa keskustella lääkärin kanssa.

Ennen matkan alkua matkailijan kannattaa maakohtaisten rokotusten lisäksi varmistaa, että perusrokotukset ovat kunnossa. Esimerkiksi rokotteita hepatiitti A:ta ja B:tä vastaan suositellaan usein matkakohteesta riippumatta.

Hiv-lääkitys matkan aikana

Kannattaa varmistaa, että mukana on hiv-lääkkeitä niin paljon, että ne kestävät koko matkan ajan. Oman lääkkeen saatavuudesta ulkomailla ei voi olla varma, ja siksi varautuminen kannattaa. On viisasta tarkistaa lääkkeiden määrä hyvissä ajoin ennen matkaa, ja ottaa mukaan vähintään kahden viikon ylimääräiset lääkkeet siltä varalta, että kotiinpaluu syystä tai toisesta viivästyy.

Lääkkeitä on turvallisinta kuljettaa käsimatkatavaroissa, sillä ruumaan meneviin matkatavaroihin liittyy aina se riski, että ne hukkuvat matkan aikana. Voit myös esimerkiksi laittaa osan lääkkeistä käsimatkatavaroihin ja osan matkalaukkuun siltä varalta, että jompikumpi laukku katoaa.

Monissa maissa on rajoituksia lääkkeiden maahantuonnissa. Niistä löytyy yleensä tietoa esimerkiksi kohdemaan tullin verkkosivuilta tai suurlähetystöstä. Reseptilääkkeissä ja lentolipuissa tulee olla sama nimi, sillä matkustaja ei voi kuljettaa muita kuin omia lääkkeitään.

Kun matkustat lääkkeiden kanssa, ota mukaan reseptit, lääkärin tai farmaseutin tulostama potilasohje tai yhteenveto resepteistä. Niillä voit tarvittaessa todistaa tullissa, että sinulla on oikeus kuljettaa henkilökohtaisia lääkkeitä mukanasi. Kuljeta lääkkeet alkuperäispakkauksessa, tai jos käytät dosettia, ota mukaan vähintään lääkepakkaus. Lisäksi kannattaa huomioida, että lääkevalmisteiden kauppanimet saattavat olla maakohtaisia. Tästä syystä kannattaa selvittää lääkkeiden vaikuttavien aineiden nimet, jotka ovat kansainvälisiä.

Aikavyöhykkeiden yli matkustaminen vaikuttaa lääkkeen ottamisen aikaan. Yleensä on parasta sopeutua matkakohteen aikavyöhykkeeseen mahdollisimman nopeasti – jos yleensä otat lääkkeet aamiaisen kanssa kotona, ota ne aamiaisen kanssa myös matkan aikana. Samojen rutiinien ylläpitäminen lääkkeiden ottamisen suhteen kannattaa, ja sen avulla myös lääkkeiden muistaminen on helpompaa.

Lue lisää aikavyöhykkeiden vaikutuksista englanniksi täällä.

Matkustusrajoitukset

Maailmassa edelleen 46 maata rajoittaa jonkin asteisesti hiv-positiivisten maahantuloa ja oleskelua. Tämä tarkoittaa, että hiv-tartunnan saaneiden ulkomaalaisten maahantulo, lupa työskennellä tai asettua asumaan voidaan evätä tai heidät voidaan jopa karkottaa.

Rajoitukset ovat maakohtaisia, ja ne voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla. Tämän vuoksi on tärkeää ottaa itse selvää kohdemaan ajantasaisista rajoituksista ennen matkalle lähtöä.

Syksyllä 2021 Uusi-Seelanti ilmoitti, että se on poistanut kaikki hiv-positiivisia koskevat matkustusrajoitukset.

Imigration New Zealandin äskettäinen päätös poistaa hiv niiden lääketieteellisten sairauksien luettelosta, joiden katsotaan aiheuttavan merkittäviä kustannuksia tai vaatimuksia Uuden-Seelannin terveydenhuoltopalveluille, tarkoittaa, että hiv-positiivisia koskeva yleinen kielto saada oleskeluviisumi on virallisesti poistettu.

Matkustajan muistilista

  • Ota säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä riittävästi mukaan.
  • Varaa lääkkeitä matkalle suunnitellun tarpeen lisäksi kahden viikon annos.
  • Lääkkeitä kannattaa kuljettaa käsimatkatavaroissa alkuperäispakkauksissa.
  • Voit pyytää lääkäriltäsi matkalle lääkereseptien lisäksi lääkärin allekirjoittaman englanninkielisen listan käytetyistä lääkkeistä.
  • Tarkasta maa- ja aluekohtaiset rokotussuositukset.
  • Tarkasta oma rokotustilanteesi ja perusrokotusten voimassaolo.
  • Tarkasta ajankohtainen hiv-positiivisten matkustusrajoitusten tilanne.

Kysyttävää?

Kehitämme sivua ja päivitämme tietojamme jatkuvasti. Jos jokin mieltäsi askarruttava kysymys jäi vaille vastausta, lähetä se meille. Otamme asiasta selvää ja korjaamme puutteen sivuille. Voit ottaa yhteyttä joko sähköpostitse tai anonyymisti jatkuvan palautteen lomakkeen kautta. Yhteystiedot löytyvät täältä.