Positiivisten palvelukysely toteutetaan joka toinen vuosi. Kyselyn tuloksia käytetään toiminnan suunnitteluun sekä toiminnan raportointiin sekä tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointiin. Saimme jälleen runsaasti hyödyllisiä vastauksia, kiitos niistä jokaisesta! Palvelukyselyn tuloksia esitellään yksityiskohtaisemmin Poverin numerossa 1/2025, joka ilmestyy kevään aikana.
Kyselyssä vastaajilta kysyttiin, mitä aiheita he toivoisivat käsiteltävän Positiivisten toiminnassa. Kolme eniten toivottua teemaa olivat hiv ja ikääntyminen (70 %), mielen hyvinvointi ja mielenterveyden tukeminen (62 %) sekä ihmissuhteet (57 %). Avoimissa vastauksissa korostuivat lisäksi lääkehoidon kehittyminen ja tuorein tutkimustieto hivistä.
Hivin kanssa ikääntyminen puhuttaa vuodesta toiseen
Hiv ja ikääntyminen on puhuttanut Positiivisten toiminnassa jo pitkään, ja siitä riittääkin puhuttavaa. Tänä vuonna nostamme Positiivisissa jälleen esiin erilaisia hivin kanssa ikääntymiseen liittyviä teemoja, ja nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa juttujen sisältöön. Mitä haluaisit juuri nyt tietää hivin kanssa ikääntymisestä? Onko mielessäsi huolenaiheita, jotka haluat jakaa myös muille? Tai oletko jo kokenut konkari, ja haluat kertoa kokemuksistasi toisille? Kerro meille!
Voit kertoa ajatuksistasi hivin kanssa ikääntymiseen liittyen anonyymisti tämän lomakkeen kautta. Jos haluat jutella aiheesta lisää esimerkiksi puhelimessa tai kasvotusten, voit ottaa yhteyttä viestinnän suunnittelija Anniin (anni@positiiviset.fi tai 044 750 7457). Anni tulee kevään aikana osallistumaan +55-vuotiaiden tapaamisiin, joissa päästään vaihtamaan ajatuksia aiheen tiimoilta kahvikupposten ääressä.