Kategoriat
Uutiset

THL julkaisi suosituksen hiv-testauksesta

Tehokas hiv-tartuntojen ehkäisy ja hoito edellyttää, että hiv-testiin pääsee mahdollisimman helposti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee maailman aids-päivänä suosituksen ”Hiv-testauksen periaatteita perusterveydenhuollon toimipisteille ja matalan kynnyksen palvelupisteille”.

Maailman aids-päivänä, 1.12.2010, korostetaan jokaisen tartunnan saaneen oikeutta lääkehoitoon ja tukeen. Suomen aids-päivän viestinä on Päivitä hiv-tietosi ja asenteesi.

Suomessa todetut hiv-tartunnat ovat kasvaneet selvästi. Tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 178 uutta hiv-tartuntaa vuonna 2009. Seksivälitteisten hiv-tartuntojen määrä on kasvanut koko 2000-luvun, kun taas ruiskuhuumeisin liittyviä tartuntoja on todettu vähän.

Hiv-infektion aikainen toteaminen on tärkeää, jotta tartunnan saanut pääsee hoitoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Myöhään todetussa infektiossa ennuste on huonompi tehokkaasta lääkehoidosta huolimatta. Nykyisin joka neljäs Suomen hiv-tartunnoista todetaan vasta, kun tartunta on jo edennyt pitkälle.

Varhainen toteaminen on myös olennaista pyrittäessä estämään uusia hiv-tartuntoja. Merkittävä osa hiv-tartunnoista saadaan henkilöiltä, jotka eivät ole tietoisia omasta tartunnastaan. Lisäksi hiv-lääkehoito vähentää tartuntariskiä, mikä rajoittaa hiv-epidemian kasvua. Myös tartunnan saaneiden tukeminen ja sosiaalisen syrjäytymisen estäminen on tärkeä osa hiv-työtä.

Tehokas hiv-tartuntojen ehkäisy ja hoito edellyttää, että hiv-testiin pääsee mahdollisimman helposti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee aids-päivänä suosituksen ”Hiv-testauksen periaatteita perusterveydenhuollon toimipisteille ja matalan kynnyksen palvelupisteille”. Suosituksen tarkoituksena on lisätä hiv-testin tarjoamista ja testiin hakeutumista. Hiv-testiin tulee päästä ilman lääkärin arviota, maksutta, tarvittaessa anonyymisti ja myös muualla kuin kotipaikkakunnan terveyskeskuksessa. Lisäksi ryhmille, joiden keskuudessa hiv-tartuntoja todetaan paljon, pitää tarjota erityisesti heille suunnattua terveysneuvontaa ja matalan kynnyksen testausmahdollisuuksia.

Hiv-tartunnan varhainen toteaminen vähentää inhimillisiä kärsimyksiä, laskee uusien infektioiden määrää ja säästää terveydenhuollon kustannuksia.

Tämänvuotinen maailman aids-päivän kansainvälinen teema korostaa jokaisen tartunnan saaneen oikeutta lääkehoitoon ja tukeen. Teeman nimi on englanniksi Universal Access and Human Rights.

Vuosittain todettujen uusien hiv-tartuntojen määrä on maailmanlaajuisesti pienentynyt 19 prosenttia epidemian huippuvuodesta 1999. Joka päivä todetaan kuitenkin 7 100 uutta hiv-infektiota. Viime vuonna niitä todettiin kaikkiaan noin 2,6 miljoonaa. Vaikka tartuntojen määrä laskee, uusien hiv-infektioiden määrä on kasvanut useissa maissa miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa, ja lisäksi Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa ruiskuhuumeita käyttävien keskuudessa.

Myös aids-kuolemat ovat vähentyneet merkittävästi lääkehoidon lisääntymisen myötä kehitysmaissa: yksin viime vuonna lääkehoitoa saavien määrä  lisääntyi 30 prosentilla. Aidsiin kuoli kuitenkin viime vuonna vielä 1,8 miljoonaa ihmistä.

Lisätiedot THL.