Kategoriat
Uutiset

Apinarokkotartuntoja Euroopassa

Suomessa on todettu touko-kesäkuun vaihteessa kaksi apinarokkotapausta. Kesäkuun alussa maailmanlaajuisesti raportoiduista tapauksista suurin osa on havaittu Euroopassa.

Mikä on apinarokko?

Apinarokko on apinarokkoviruksen aiheuttama infektiotauti, jota esiintyy pääsääntöisesti Afrikassa. Apinarokko kuuluu Orthopoxvirusten sukuun. Apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti ja paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa.

THL:n mukaan apinarokkotartunnan voi saada erityisesti suorassa kontaktissa sairastuneen ihmisen ihomuutoksiin ja pisaroiden välityksellä pitkään kestävässä kasvokkaisessa lähikontaktissa. Tartunta on mahdollinen myös esimerkiksi vuodevaatteiden ja ruumiineritteiden välityksellä.

Pääsääntöisesti apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti. Riski taudin leviämiseen laajemmin väestössä on Euroopan tartuntatautikeskus ECDC:n arvion mukaan pieni. Apinarokko ei tyypillisesti tartu lyhyissä arkielämän kohtaamisissa. 

Vuonna 2022 Euroopassa todetut matkailuun liittymättömät tartunnat on lähes kaikki saatu seksissä. Tartuntoja on todettu etenkin miehillä, joilla on seksiä miesten kanssa. 

Uutisointi voi lisätä stigmaa

WHO järjesti kesäkuun alussa tilaisuuden, jossa pohdittiin järjestöjen sekä yhteisöjen merkityksestä tautien torjunnassa. Keskustelua herätti erityisesti se, miten stigmatisoivaa uutisointia voitaisiin välttää – samalla kuitenkin kohdistaen viestit oikein.

Nyt todetut tartunnat ovat yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta saatu miesten välisessä seksissä. Se, että apinarokko on levinnyt Euroopassa homomiesten keskuudessa ja heidän suosimissaan tapahtumissa on sattumaa, eikä tee taudista seksitautia tai liity mitenkään seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen. 

Siitä huolimatta uutisointi useissa Euroopan maissa on ollut homomiehiä leimaavaa. Myös sosiaalisessa mediassa on käyty ennakkoluulojen värittämää keskustelua. Minkään sairauden liittäminen seksuaaliseen suuntautumiseen ei koskaan ole hyväksyttävää. 

Minkään sairauden liittäminen seksuaaliseen suuntautumiseen ei koskaan ole hyväksyttävää.

Keskustelua WHO:n tilaisuudessa käytiin kuitenkin myös siitä, mitä yleisellä, kaikki huomioon ottavalla viestinnällä toisaalta saavutetaan. Pelottelu ei ole toiminut aiemmin eikä toimi nytkään. On myös täysin turhaa kuormittaa terveydenhuoltoa apinarokosta huolestuneilla ihmisillä, joilla ei ole ollut mitään riskiä saada tartuntaa. Pohdinta näiden teemojen osalta jatkuu yhä.

Pitääkö olla huolissaan?

Kuten todettu, apinarokko tarttuu ihmisten välillä melko huonosti. Apinarokkoa on syytä epäillä, jos on ollut kontakti apinarokkoon sairastuneeseen ihmiseen ja on apinrokkoon kuuluvia oireita, kuten yleistynyttä tai paikallista punoittavaa, näppyläistä tai rakkulaista ihottumaa. Oireina voi olla myös imusolmukkeiden suurenemista, kuumetta, päänsärkyä ja/tai väsymystä.

Jos epäilet saaneesi apinarokkotartunnan, ole yhteydessä oman paikkakuntasi terveyspäivystykseen. Ennen kuin hakeutuu terveydenhuoltoon apinarokkoepäilyn vuoksi, on tärkeää ilmoittaa puhelimitse, että epäilee tartuntaa. Lisätietoja ja ohjeita saa omalta terveysasemalta tai esimerkiksi THL:n nettisivuilta.

Lue lisää:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL