Kategoriat
Uutiset

Viikonloppukurssi hiv-positiivisille toukokuussa

Kevään kurssilla kokoonnutaan yhteen, nautitaan vertaisuuden tunnelmasta ja käsitellään ihmissuhteisiin ja omaan hyvinvointiin liittyviä teemoja.

Yhteinen kurssi kaikille hiv-positiivisille järjestetään tänä vuonna kaksi kertaa. Ensimmäinen kurssi järjestetään keväällä 19.5.–21.5.2023. Viikonloppukurssilla kokoonnutaan yhteen, nautitaan vertaisuuden tunnelmasta ja käsitellään ihmissuhteisiin ja omaan hyvinvointiin liittyviä teemoja. Kurssit järjestetään pääkaupunkiseudulla ja ne kestävät perjantaista sunnuntaihin.

Kevään kurssin ohjelma alkaa perjantaina iltapäivällä tutustumisella ja yhteisellä ruokailulla. Lauantaiaamuna virittelemme keskustelua ajankohtaisista asioista hiv-hoidosta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Lauantaina lisäksi tarjolla taideterapeuttista työskentelyä ohjaajan kanssa, mikä jatkuu vielä sunnuntaiaamupäivän. Ohjelman väleissä ja illalla on aikaa vapaamuotoiselle yhdessäololle esimerkiksi saunottelun merkeissä.

Ilmoittautuminen tästä linkistä.

Tarkempi ohjelma tulee ilmoittautumisen jälkeen lähempänä kurssiajankohtaa, lisätietoja voi kysellä myös yhteisötyöntekijä Tapulta, tappu@positiiviset.fi.