Kategoriat
Uutiset

Uudentyyppinen hiv-lääke pelastanut ihmisiä

Parikymmentä suomalaista on saanut ”jatkoaikaa” uudentyyppisen hiv-lääkkeen ansiosta. Helsingin Sanomat kirjoittaa uudesta hiv-lääkkeestä, jota on käytetty Suomessa viime kesästä alkaen.

Viime vuonna saatiin käyttöön jopa kaksi aivan uutta lääkeluokkaa: integraasin estäjät, joista ensimmäinen on raltegraviiri (Isentress), sekä CCR5-estäjät, joista ensin ehti maravirokki (Celsentri). Molempien kohde on aivan eri kuin tähän asti käytössä olleilla lääkkeillä. Raltegraviiri estää hi-viruksen integraasientsyymiä siirtämästä viruksen perimää solun perimään, ja samalla viruksen lisääntyminen estyy. Maravirokki taas estää virusta kiinnittymästä solun pintaan.

Raltegraviiri on dosentti Matti Ristolan mielestä hyvin merkittävä lääke. ”Suurin apu siitä on ollut niille potilaille, joiden viruskannat ovat olleet vastustuskykyisiä olemassa olleille lääkkeille. Suomessakin on parikymmentä tällaista potilasta. Huonokuntoisimmat heistä olisivat saattaneet menehtyä, jos uutta lääkettä ei olisi löydetty. Kyseinen lääke on antanut monille mahdollisuuden uuteen elämään”, Ristola kertoo Helsingin Sanomissa.

Ristolan mukaan vanhemmista lääkkeistä on tullut epämiellyttäviä sivuvaikutuksia, kuten korkeita veren rasva-arvoja ja verenpainetta. Raltegraviirin kohdalla mahdolliset sivuvaikutukset ovat vielä hämärän peitossa.

Torstaina The New England Journal of Medicinessä julkaistun tutkimuksen mukaan raltegraviiri yhdessä optimoidun lääkityksen kanssa vähensi virusten määrää selvästi paremmin kuin pelkkä optimoitu lääkitys. Koehenkilöinä oli noin 700 multiresistenttiä hiv-positiivista. Raltegraviiri + optimoitu lääkitys -ryhmässä virusmäärä laski 50:n alle noin 62 prosentilla, lumelääke + optimoitu lääkitys -ryhmässä 35 prosentilla.

hs.fi |nejm.org |positiiviset.fi/Isentress |positiiviset.fi/Celsentri |positiiviset.fi/Hiv-lääkkeet