Kategoriat
Uutiset

Rokote alentaa riskiä saada hiv-tartunta lähes kolmanneksella

Thaimaalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat julkistivat tuloksia hiv-rokotetutkimuksesta, jossa kahden hiv-rokotteen yhdistelmän todettiin alentavan hivin tarttuvuutta lähes kolmanneksella. Tulos on ensimmäinen, joka osoittaa rokotteen estävän hi-viruksen tarttumisen ihmisillä ja sitä on kutsuttu jopa tieteelliseksi läpimurroksi. Tutkijat ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että tarvitaan runsaasti lisää tutkimuksia ja sama tutkimus vaatii välitöntä uusintaa.

Hiv-rokotetutkimukseen (RV 144) osallistui Thaimassa yhteensä 16 000 vapaaehtoista aikuista. Tutkimusta ei kohdistettu erityisesti ihmisiin, joilla olisi mahdollisesti suurempi riski saada hiv-tartunta.

Rokotetutkimuksessa yhdistettiin kaksi aiemmin kehitettyä rokotta, jotka eivät ole yksinään torjuneet hiv-tartuntaa. Tulos on yllättävä, eikä rokotteen toimintamekanismia ole pystytty täysin selittämään.

Kokeeseen osallistuneet saivat aluksi ALVAC-nimistä rokotetta, jota tehostettiin AIDSVAX rokotteella. Erityisesti AIDSVAX rokotteen takia kokeen ei uskottu tuottavan myönteisiä tuloksia, koska kyseinen rokote on aiemmin todettu laajoissa tutkimuksissa toimimattomaksi.

Rokote alensi hivin tarttuvuutta 31,2 % verrattuna plaseboa eli lumerokotetta saaneeseen ryhmään. ALVAC HIV ja AIDSVAX B/E rokotteta saaneessa ryhmässä 51 ihmistä sai hiv-tartunnan verrattuna placebo ryhmään, jossa 72 sai hiv-tartunnan.

Päivää on kuvattu historialliseksi 26 vuotta sitten alkaneissa rokotetutkimuksissa. Tulokset antavat vähintäänkin viitteitä siitä, että hi-virusta vastaan on mahdollista kehittää toimiva rokote.

Infektiolääkäri Matti Ristola toppuutteli intoa hiv-rokotustutkimuksesta Helsingin Sanomissa 24.9. ”Jos meidän pitäisi hypätä kahden metrin loikka, tämä on kymmenen senttiä”, Ristola vertaa.

Hänestä thaimaalais-yhdysvaltalainen tutkimustulos on parempi kuin nolla, mutta 31 prosentin teho ei vielä ratkaise mitään.

Ennen tätä tutkimusta millään hiv-rokotteella ei ole osoitettu kliinistä hyötyä.

”Siihen nähden tämä tulos – jos se on totta – antaa toivoa siitä, että ehkä jonakin päivänä voi olla olemassa hiv-rokote. Nyt takaisin laboratorioon penkin ääreen vääntämään parempaa rokotetta!” Ristola kehottaa.

Kyseistä tutkimusta on jo ehditty syyttää epäeettisyydestä ja rahojen tuhlaamisesta.

Tutkimus esitellään laajemmin Pariisissa 19.-24. lokakuuta, missä järjestetään rokotteisiin liittyvä konferenssi AIDS Vaccine Conference.

aidsmap.com |hs.fi